se tunne millon sisuskalut ylösalas kääntyy,
kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa.
mulla on niin kova ikävä. mulla on ikävä sua ja meidän yhteisiä aikoja. haluisin niin kovasti palata ajassa taaksepäin. vaikka sä satutitkin mua tavalla, jota en pysty ikinä antamaan anteeks, joku pieni ääni mun sisällä silti sanoo että olit se oikea. miks mä aina menetän kaikki tärkeimmät ihmiset?
viime postauksesta on kulunut tuhottoman pitkä aika. mulla ei ole ollut inspiraatiota eikä aikaa tulla kirjottelemaan. joka päivä mä huitelen ties missä, parhaassa seurassa ja yritän unohtaa. yritän unohtaa sut, mut se on mahdotonta siihen asti, kunnes ei asuta enää samassa kaupungissa. onneksi siihen ei ole montaa vuotta. yritän aina keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, etten joudu olemaan yksin ja etten ahdistuisi entistä enemmän. sillä joka kerta ku mun ajatukset saa vallan, siitä ei seuraa mitään muuta kuin harmia.
ehkä en tiedä mitä rakkaus pitää sisällään mut sua en ole saanut pois mielestäni vieläkään
ehkä jonain päivänä mun onni palaa jolloin mä tuun sua rutistaa ja halaa
en päästä irti koskaan, mä vain kertoa haluan
rakastan sua enkä tuu hetkeekään katumaan.
vuosii on jo kulunu mut en pääse susta yli
tahdon takas sut mun sylii
alkoholi saanu osansa mut koitan pysyy vahvana
mä luulin et oltaisi yhessä vielä vanhana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti