ei haavat niitä repimällä parane

Ostetaan joululahjat jollekin toiselle
Sä et kuulu enää mulle
Kun lähdet, en perääsi enää kävele
Koska me ei olla enää me
Voit saattaa kotiin, mut et pääse enää sisälle
Ei haavat niitä repimällä parane
Joten käänny ja kävele
Koska me ei olla enää me

mä en tiiä mitä mun pitäis kirjottaa. mun päässä on niiiin paljon ajatuksia, osa sellaisia jotka haluaisin huutaa koko maailmalle ja osa taas sellaisia jotka mun on vaan osattava pitää itselläni. oon siis nykyään sinkku, niin kun tosta biisistä voi ehkä päätellä. mutta ei, mä en ole surullinen. päinvastoin, nyt musta tuntuu oikeasti siltä että mä olen onnellinen. eroaminen tuntu just niin oikealta kun olla ja voi. nyt mun on aika alottaa puhtaalta pöydältä, olenhan young, wild and fucking free :--D mutta se siitä aiheesta.



mulla on niiin helvetin hyvä fiilis pitkästä aikaa :3 olin tänään viettämässä laatuaikaa mun raksujen kanssa, hengailtiin vehkojahoodeilla ja puhuttiin kaikesta. oon lähentyny muutaman ihmisen kanssa aika paljonki. istuttiin siinä meijän vakkaripaikalla ja juteltiin niitä näitä, kunnes mä näin sut. mun ajatusmaailma sumeni, unohdin ihan kokonaan mitä olin sanomassa, selitin vaan jotain omaa ja menin sekaisin sanoissa. miten jollain ihmisellä voi olla tällänen vaikutus :3 sä ja sun täydellinen olemus, sun ääni jonka kuuleminen on jotain sanoinkuvaamatonta ja sun hymy ja suloset hymykuopat joita ei vaan voi vastustaa. sun ujot vilkuilut ja söpö punastuminen, en edes keksi sanoja jotka vois kuvata sua <3 ja joo, voin myöntää olevani korviani myöten rakastunut. aina kun nään sut, mut valtaa tunne juosta halaamaan sua, mä en ymmärrä miten joku voi olla noin ihana. ootan sua vaikka loppuelämäni. toivottavasti nähään taas huomenna koska mulla on ikävä.

jos mä oon oikee

oon ajatunu sun kanssa samoihin porukoihin. se on samalla ihanaa ja kamalaa. ihanaa siksi koska sinä. kamalaa, koska mitä enemmän näen sua, sitä enemmän rakastun suhun. vanhat tunteet, joiden jo luulin kadonneen on tullut takasin. tällä kertaa pysyvästi. mulla on jatkuvasti perhosia vatsassa. sun nimen sanominen ja edes vilauksen näkeminen saa aikaan kylmiä väreitä. miten joku voi olla noin ihana? mun kädet tärisee tätä kirjottaessani. mua jännittää. mua jännittää ihan suunnattomasti että näenkö sut taas tänään. 

samalla mua myös ahdistaa. mua ahdistaa mun tän hetkinen elämäntilanne. mun on saatava suuria muutoksia aikaan, muuten mun pää räjähtää. 

päivät sun kanssa oli ku pala taivasta

se pieni kuolema kun oma sydän särkyy,
se tunne millon sisuskalut ylösalas kääntyy,
kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa.

mulla on niin kova ikävä. mulla on ikävä sua ja meidän yhteisiä aikoja. haluisin niin kovasti palata ajassa taaksepäin. vaikka sä satutitkin mua tavalla, jota en pysty ikinä antamaan anteeks, joku pieni ääni mun sisällä silti sanoo että olit se oikea. miks mä aina menetän kaikki tärkeimmät ihmiset?

viime postauksesta on kulunut tuhottoman pitkä aika. mulla ei ole ollut inspiraatiota eikä aikaa tulla kirjottelemaan. joka päivä mä huitelen ties missä, parhaassa seurassa ja yritän unohtaa. yritän unohtaa sut, mut se on mahdotonta siihen asti, kunnes ei asuta enää samassa kaupungissa. onneksi siihen ei ole montaa vuotta. yritän aina keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, etten joudu olemaan yksin ja etten ahdistuisi entistä enemmän. sillä joka kerta ku mun ajatukset saa vallan, siitä ei seuraa mitään muuta kuin harmia. 


ehkä en tiedä mitä rakkaus pitää sisällään mut sua en ole saanut pois mielestäni vieläkään 
ehkä jonain päivänä mun onni palaa jolloin mä tuun sua rutistaa ja halaa
en päästä irti koskaan, mä vain kertoa haluan 
rakastan sua enkä tuu hetkeekään katumaan. 

vuosii on jo kulunu mut en pääse susta yli
tahdon takas sut mun sylii 
alkoholi saanu osansa mut koitan pysyy vahvana
mä luulin et oltaisi yhessä vielä vanhana.